Die Hard -tähdellä romanssi näyttelijättären kanssa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tähtinäyttelijä Bruce Willis tunnetaan lukuisista menestyselokuvista, joista suosituimpiin lukeutuu Die Hard -elokuvasaaga. Ennen loistokasta Hollywood-uraansa Willis työskenteli muun muuassa vartiointifirmassa ja yksityisetsivänä. Willis oli 13 vuoden ajan naimisissa näyttelijätär Demi Mooren kanssa, kunnes avioliitto päättyi eroon vuonna 2000.

Ennen elokuvatähteyttään Willis nähtiin 1980-luvun suosikkisarjassa Konnankoukkuja kahdelle Cybill Shepherdin kanssa. Nyt tähden vastanäyttelijä on antanut yllätyspaljastuksen parin suhteen luonteesta. Shepherd nimittäin kertoo, että tähtien välinen seksuaalinen kemia johti melkein intiimiin lopputulokseen eräänä iltana naisen kotona.

– Meillä oli pieni romanssi. Ei suuri, mutta tarpeeksi iso. Kerran hän ilmestyi kotiini, kun hän halusi sitä, mutta emme kuitenkaan loppujen lopuksi päätyneet sänkyyn yhdessä, Shepherd kertoo Hollywood-sivustolle.

Shepherd myöntää, että työkaveruuden vuoksi oli parempi, ettei parin lemmenhetkeä viety loppuun asti. Tähti olisi halunnut virittää parin romanssin uudelleen liekkiinsä, kun hittisarja lähestyi loppuaan, mutta Willis oli tuolloin jo Demi Mooren kanssa. Willisin ja Shepherdin yhteistyö ei välttämättä vieläkään ole ohi, sillä huhujen mukaan Willis aikoo pyytää naista uuteen Die Hard -elokuvaansa.

Bruce Willis avioitui brittiläisen alusvaatemallin kanssa vuonna 2009. Näyttelijän mukaan 33-vuotias Emma Heming on hänelle “se oikea”. Tähti kertoikin olevansa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, sillä mallikaunotar on muuttanut hänen elämänsä päälaelleen. Yksinäiseksi itsensä taannoin tuntenut Willis on nimittäin korviaan myöten rakastunut kumppaniinsa.