Angry Birdsin ensimmäinen konsepti liian monimutkainen

Digi · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt huikeaa menestystä ja noussut maailman suosituimmaksi peliksi. Yhteensä pelin eri versioita on ladattu yli 700 miljoonaa kertaa. Ennen ensimmäisen pelin julkaisua siitä tehtiin kuitenkin useita versioita.

– Jaakko Iisalon piirtämä ensimmäinen konsepti oli liian monimutkainen, kun siinä piti mätsätä värejä niin edelleen. Kaikki kiinnostuivat kuitenkin kuvan linnuista. Mitä ne tekevät ja minne ne ovat menossa? Rovion VP Franchise Development Ville Heijari kertoi pelin alkuvaiheesta tänään Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa.

Tämän jälkeen pelin kehityksessä keskityttiin lintuihin ja loppu onkin pelimaaiman historiaa.

Lintupelistä tehdään jatkossa myös viikoittain televisiossa esitettävä animaatiosarja sek䠠koko illan animaatioelokuva, joka julkaistaan näillä näkymin vuonna 2015. Elokuva sai alkuvuodesta Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Variety-elokuvalehti uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.

Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Rovio Peter ”Mighty Eagle” Vesterbackan mukaan pelistä pyritään tekemään samanlainen osa popkulttuuria, kuin esimerkiksi Nintendon Super Mario ja Sanriosin Hello Kitty. Tällä hetkellä suunnitelma näyttää toteutuvan.