Koulun kampus kuin Star Wars -elokuvasta – katso kuva

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Elokuvaohjaaja George Lucasin luomat Tähtien sota -elokuvat ovat saavuttaneet kulttimaineen ja niiden pohjalta on tehty muun muassa leluja, kirjoja ja videopelejä. Elokuvasarjalla on edelleen miljoonia faneja maailmassa, jotka ovat nyt innostuneet uusimmasta löydöksestä.

Verkossa leviää nimittäin kuva, joissa erään amerikkalaisen koulun kampuksen nähdään muistuttavan aivan avaruuselokuvista tuttua Millenium Falcon -alusta.





Kuva: Google Maps

Millenium Falcon -alus on merkittävässä osassa Tähtien sota -elokuvasarjan tapahtumia. Han Solon ohjaamalla aluksella Luke Skywalker matkustaa avaruudessa ystäviensä kanssa yrittäessään tuhota pahaa Imperiumia. Daily Mail -sivuston mukaan fanit ovat riemuissaan, kun ilmasta käsin otetussa kuvassa Parklandin lukion kampus on kuin tuttu avaruusalus.

Koulun henkilökunta on kiistänyt julkisesti, että kampuksen suunnittelussa olisi ajateltu kuuluisaa elokuvasarjaa. Heidän mukaansa onkin kyse erikoisesta yhteensattumasta. Tähtien sota -fanit eivät usko koulun vakuutuksia, vaan ovat varmoja, että tapauksessa on kyse erikoisesta ”kosmisesta pilasta”. Eräs fani kommentoikin osuvasti: ”Voima on vahva noissa arkkitehdeissa”.