Teinipojalla uskomaton ääni – kuin elokuvien traileriääni

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailma menetti yhden kuuluisimmista elokuvien traileriäänistä, kun yli 5000 trailerissa kuultu Don LaFontaine menehtyi vuonna 2008. LaFontaine muistetaan erityisesti trailerin aloituksesta ”In a world where…”, minkä eräs teinipoika on nyt omaksunut omaan esitykseensä.

Verkossa videon julkaissut teinipoika on lähtenyt seuraamaan legendaäänen jalanjälkiä. 14-vuotias Jake esittää videolla LaFontaine-tyylisen traileripätkän.

Teini antaa ääninäytteen ja kertoo esityksessään ”maailmasta, jossa maapallo ei enää ollut hallinnassamme ja ihmiskunnan täytyi taistella selvitäkseen.” Poika kertoo videolla myös haaveilevansa ääninäyttelijän urasta. Ainakin antamansa näytteen perusteella häntä voitaneen vielä kuulla teattereissa tulevaisuudessa.