Yllätyspaljastus: Jo 10-vuotiaat käyvät pornosivustoilla

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Aikuisviihteen tekeminen on yksi maailman tuottoisimmista liiketoiminnoista, ja erityisesti verkossa siitä saadaan valtavia tuottoja. Verkossa ihmisiä houkutellaan vierailemaan pornosivustoilla esimerkiksi mainoksilla, joissa nähdään vähäpukeisia naisia rohkeissa puuhissa.

Nyt Britanniassa kauhistellaan lasten ja nuorten lisääntyvää pornoaddiktiota. Parlamentaarisessa tutkimusvaliokunnassa työskentelevän Claire Perryn tekemän tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa maan kymmenenvuotiaista lapsista on nähnyt verkossa intiimejä kuvia.

Tutkimuksessa selvisi, että jopa neljä viidestä maan 16-vuotiaista pojista ja tytöistä käy säännöllisesti pornosivustoilla. Lasten ja nuorten pornokäyttäytymistä tutkineiden naisten mielestä on huolestuttavaa, että vieroituksessa hoidetaan nykyisin yhä enemmän nuoria potilaita, jotka ovat koukussa verkon pornosivustoihin.

Naisen kollega Tony Andrea Leadsom kertoo saaneensa tutkimuksessa selville, että hänen teini-ikäinen poikansa on katsonut ystäviensä kanssa hardcore-pornokuvia koulunsa tietokoneilla. Lisäksi nuoret lataavat pornokuvia muistitikuille ja jakavat niitä toisilleen. Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia 11 – 16 -vuotiaista käyttävät tietokonetta omissa huoneissaan ilman aikuisen valvontaa.

Marie Collins -järjestön edustajan Tink Palmerin mukaan pornosivustoilla liikkuu paljon rikollisia, jotka houkuttelevat nuoria lapsia tekemään aikuisviihdettä tai esittelemään intiimejä paikkojaan web-kameran välityksellä. Palmer kertoi, että jopa puolet verkossa liikkuvien rikollisten uhreiksi joutuneista tytöistä asuvat keskivertoa tasokkaammalla naapurustolla ja mukavissa kodeissa, The Daily Mail -lehti uutisoi.