Työpaikkasuhde? Näillä vinkeillä deittailet työkaveriasi onnistuneesti

Lifestyle · Meri Pulkkinen

Useilla työpaikoilla on varmasti tullut vastaan tapauksia, joissa yhdessä työskentelevien välille on syttynyt romanttinen suhde. Aina työpaikkaromanssit eivät kuitenkaan suju ongelmitta, joten kannattaakin perehtyä näihin työpaikkasuhteita koskeviin neuvoihin.

Glamour-lehti on listannut vinkkejä, joiden avulla sinäkin voit deittailla työkumppaniasi – luomatta kuitenkaan vaivaantunutta ilmapiiriä työpaikallesi. Lehden mukaan työpaikkaromansseissa kannattaa aina lähteä siitä, että työaikana käsitellään ainoastaan työasioita. Seurustelukumppanin kanssa käydyt intiimit juttutuokiot kannattaakin siis jättää lounastauolle tai kokonaan työajan ulkopuolelle.

Vihjailevien sähköposti- tai Facebook-viestien lähettely työaikana ei myöskään koskaan ole hyvä idea. Kiinnijäämisen riski on suuri, sillä ohikulkeva työtoveri saattaa helposti huomata flirttailevat viestinne. Sen sijaan esimerkiksi tekstiviestit ovat paljon yksityisempi tapa ilmaista kiintymystä.

Alaisen ja korkeammassa asemassa olevan työntekijän seurustelusuhde toimii vain harvoin. Siksi pomon kanssa sänkyyn hyppääminen ei olekaan hyvä idea, sillä pahimmillaan se voi johtaa jopa potkuihin. Mahdollisen toimistosuhteen salaaminen voi myös osoittautua hankalaksi, joten jossain vaiheessa suhteesta kannattaakin vain olla avoimesti rehellinen.

Etukäteen kannattaa myös sopia, mitä tapahtuu sitten, jos suhde ei kestäkään. Entistä seurustelukumppania voi nimittäin olla hieman vaikea vältellä, jos työskentelee hänen kanssaan. Oma ura kannattaa myös pitää mielessä koko ajan, eikä sitä kannata uhrata varsinkaan pelkän seksisuhteen takia. Jos kuitenkin uskaltautuu läheisempään kanssakäymiseen työkaverin kanssa, kannattaa ehdottomasti kokeilla esimerkiksi salaista pussailuhetkeä työpaikan hississä.