Tähtinäyttelijä kertoo: ”Alastomuuteni aiheuttaa hysteeristä naurua”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Näyttelijä-tuottaja Jason Segel on esiintynyt jo kymmenissä elokuvissa ja televisiosarjoissa vuodesta 1999 lähtien. Hänen tuoreimpia roolejaan on nähty muun muuassa elokuvissa Forgetting Sarah Marshall, The Muppets, Friends with Benefits ja Bad Teacher. Tänä vuonna hänet nähdään valkokankaalla ainakin kahdessa elokuvassa.

32-vuotias koomikko nähty monissa komedioissaan luonnon tilassa, ja mies kertookin alastomuutensa herättävän valkokankaalla usein huvittuneisuutta. Nyt Jason Segel on paljastanut, että myös tähden yksityiselämässä hänen nakuilunsa aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä.

– Alastomuuteni aiheuttaa hysteeristä naurua, jostain kumman syystä, kertoo Jason Segel Today-televisio-ohjelmassa.

Los Angelesissa syntynyt Jason Segel harrasti ennen läpimurtoaan aktiivisesti koripalloa. Sittemmin hän kuitenkin kiinnostui näyttelemisestä ja sai roolin NBC-televisiokanavan Freaks and Geeks -ohjelmassa. Hänet on nähty myös muun muuassa CSI-rikossarjan tähtenä. Tänä vuonna Jason Segel näyttelee The Five-Year Engagement -elokuvassa Emily Bluntin rinnalla.