Hollywood-tähden ratkaisu tuli kalliiksi: ”En sijoittanut Appleen”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-tähti John Cusack tunnetaan monissa menestyselokuvissa. Miehen kuuluisimpiin elokuviin lukeutuvat Con Air, Being John Malcovich ja 2012. Taannoin Cusack herätti kohua juhlimalla erikoisella tavalla saatuaan oman tähden Walk of Fame -kadulle. Mies nimittäin joi Jimmy Kimmelin kanssa shotit käsidesiä suorassa televisiolähetyksessä.

Nyt tähti on paljastanut kalliiksi tulleen mokansa, joka kaduttaa miestä vieläkin. Cusack nimittäin menetti elämänsä tilaisuuden, kun ei sijoittanut Apple-yhtiön osakkeisiin tilaisuuden tullen. Tähti sai ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua yhtiön maailmaan, kun Apple-guru Steve Jobs pyysi näyttelijää iTunes-musiikkiohjelman mainoskasvoksi.

– Hän soitti minulle ja kysyi tekisinkö iTunesin mainoksen. Jobs kertoi minulle kaiken uudesta musiikkiteknologiasta ja käytännöllisesti katsoen näytti minulle musiikin tulevaisuuden. En siltikään sijoittanut Apple-yhtiöön, kun oli mahdollisuus, ja kieltäydyin vielä mainoksestakin, harmittelee John Cusack Female First -sivustolle.

Cusackin näyttelijän ura alkoi 1980-luvulla, kun mies esiintyi lukuisissa teinielokuvissa. Mies saavutti maailmanlaajuista kuuluisuutta Con Air -menestyselokuvan myötä. Miehen näyttelijäsisko Joan Cusack on myös tehnyt mittavan uran Hollywoodissa. Cusackin elokuvat ovatkin tunnettuja siitä, että niissä esiintyvät usein myös tähden sisko sekä paras ystävä Jeremy Piven.

Uusimmat