Tanskan Billundissa sijaitseva Legoland on tuttu monille suomalaisillekin matkailijoille, mutta Legoland-puistoja löytyy toki myös muualta maailmasta. Nyt erään amerikkalaisen perheenäidin uutisoitiin saaneen lähtöpassit sikäläisestä Legoland-huvipuistosta hämmentävän syyn takia.
Texasissa asuva Lana Massey nimittäin poistettiin kyseisestä huvipuistosta, koska hänellä oli vartalossaan alastonta Helinäkeiju-hahmoa muistuttava tatuointi.
Kahdeksanvuotiaan pojan äiti kertoi, että hän oli ehtinyt olla Grapevinen kaupungissa sijaitsevassa Legoland-puistossa kymmenen minuutin ajan, kun eräs työntekijä veti hänet sivuun. Työntekijän mukaan muut vierailijat olivat tehneet valituksia naisen tatuoinnista, joten hänet potkittiin ulos puistosta. Tapauksesta suivaantunut äiti kertoi kokemuksestaan Facebook-profiilissaan, Dallas Observer -lehti uutisoi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Legoland tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu, Viihdeuutiset -osioistamme.