Tässäkö maailman coolein perheenisä? Lasten automatkat kuin bileitä

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Isän rooli perheessä on harmillisen harvoin kovinkaan viihdyttävä, varsinkaan silloin kun isä on valinnut uran perheen edelle. Virkistäviä poikkeuksiakin kuitenkin löytyy, ja nyt yksi heistä on julkaissut verkossa hauskan videon perheensä arjesta.

Kuva: YouTube

YouTube-videolla nähdään kuinka isä on viemässä perheen kahta tytärtä kouluun ja pientä poikaa hoitopaikkaan. Hänen mukaansa automatkat sujuvat tavallisesti siten, että ämyreistä soi Queen-yhtyeen rockklassikko Bohemian Rhapsody. Lapset ja isä eivät kuitenkaan tyydy vain kuuntelemaan kappaletta, sillä sen aikana autossa näyttää olevan bileet käynnissä.