Hysteerinen fani hyökkäsi Bieberin auton kimppuun – katso kuva

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan Euroopassa markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan. Viime päivinä hän onkin joutunut innokkaiden ihailijoidensa ympäröimäksi. Peräti 2.000 fanin tiedetään soittaneen hotelliin, jossa Bieber asustelee matkansa aikana.

Nyt supertähti on julkaissut Twitter-blogissaan kuvan, jossa nähdään, kuinka eräs hysteerinen fani on hypännyt Bieberin auton päälle. Laulajan kirjoittaman kuvatekstin mukaan kyseinen naisihailija istui mustan auton konepellillä ja vaati, ettei Bieber saa lähteä pois faniensa luota.

– Tämä tyttö istui autoni konepellin päällä Lontoossa. Hän sanoi, etten saa lähteä mihinkään, Justin Bieber kirjoitti Twitter-blogissaan.

Justin Bieberin odotettu Believe-albumi julkaistaan 19. kesäkuuta. Levyn ensimmäinen single Boyfriend nousi heti julkaisupäivänään iTunes-musiikkipalvelun ladatuimmaksi kappaleeksi. Teinitähti muutti aiemmin tänä vuonna erään kanadalaisen poplaulajan Carly Rae Jepsenin elämän, kun hän kiinnitti neitokaisen levy-yhtiönsä artistiksi. Sittemmin 26-vuotiaan Carly Rae Jepsenin Call Me Maybe -kappale on noussut hitiksi.

Uusimmat