Miestä puukotettiin 38 kertaa – selvisi hengissä lihavuutensa takia

Ohhoh! · Neea Jokinen

Uutisoimme aiemmin tänä vuonna brasiliaisesta Sheyla Hersheystä, joka selviytyi auto-onnettomuudesta jättirintojensa takia. Humalassa ajaneen naisen 38KK-silikonirinnat nimittäin toimivat kuin airbageina ja pehmensivät neitokaisen törmäysiskua.

Nyt eräs britannialainen mies saa kiittää liikakilojaan siitä, että hän on hengissä. 44-vuotias Danny Ross nimittäin selvisi rajusta puukotuksesta, koska hän on lihava. ”Fat Dan” -lempinimellä kutsuttu mies oli ollut kotonaan, kun eräs hänen tuttunsa tunkeutui miehen taloon ja syytti tätä varastamisesta.

David Johnson -niminen mies ei tyytynyt pelkkään syyttelyyn, sillä tunkeutuja sitoi vyön lihavan miehen kaulalle ja alkoi puukottamaan tätä keittiöveitsellä. Puukotuksen uhriksi joutunut mies onnistui kuitenkin soittamaan itselleen apua ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Lääkäreiden mukaan miehen keskivartalon liikakilot olivat hänen pelastuksensa.

– Jos olisin laihempi, olisin nyt kuollut. Lääkärit sanoivat, että lihavuuteni pelasti minut, Danny Ross kertoi The Sun -lehdelle.