Alex Reid: ”Haluan pääministeriksi”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Povipommi Katie Price oli taannoin naimisissa vapaaottelija Alex Reidin kanssa. Hän ja Alex Reid ryhtyivät seurustelemaan hyvin pian Pricen erottua Peter Andresta. Sittemmin liitto kuitenkin hajosi ja Reid on nykyään kihloissa Chantelle Houghtonin kanssa.

Nyt naisten vaatteissakin viihtyvä kohu-urheilija on paljastanut seuraavan tavoitteensa, jota ei ole otettu kuitenkaan kovin vakavasti. Mies nimittäin puhui eilen Lontoon parlamenttitalolla terveysruokakampanjan vuoksi, ja kertoi samalla haluavansa Britannian seuraavaksi pääministeriksi.

– Olisi mahtavaa olla parlamentin jäsen. Uskon, että voin käyttää julkisuuteni voimaa positiivisesti ja auttaa nuoria ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa. Jos saisin ihmisten tuen asialle, haluaisin myös Britannian seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Alex Reid Breaking News -sivustolle.

Alex Reid herätti taannoin kohua kosimalla Chantelle Houghtonia, vaikka oli tuolloin vielä virallisesti naimisissa Katie Pricen kanssa. Pariskunta ilmoitti viime vuoden marraskuussa odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan. Chantelle onkin esitellyt viime aikoina viihdelehdille paisunutta vauvamahaansa. Reid herätti ihmetystä julkisesti, kun mies kertoi odottavansa sitä, että hän pääsee juomaan kihlattunsa rintamaitoa.

Uusimmat