Hittiräppäri kiinni poliisioperaatiossa – narahti rysän päältä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hittilistojen kärkeen Black And Yellow -kappaleella noussut hiphop-artisti Wiz Khalifa julkaisee odotetun O.N.I.F.C. -albuminsa 28. elokuuta. Khalifa villitsi viime vuonna myös Suomen keikallaan Jurassic Rockissa.

Nyt räppäri on jäänyt kiinni huumeiden hallussapidosta. Khalifa joutui asiasta poliisin juttusille, kun Nashvillessä sijaitsevan hotellin asukkaat valittivat räppärin huoneesta leijuvasta vahvasta marihuanan tuoksusta. Poliisin tullessa sisään Khalifan hotellihuoneeseen räppäri yritti piilotella sätkäänsä siinä kuitenkaan onnistumatta.

The Tennessean -lehden mukaan poliisit näkivät, kun Khalifa yritti heittää huumesätkän ikkunasta. Räppäri valehteli asiasta poliiseille, kun he kysyivät löytyikö huoneesta lisää marihuanaa. Khalifa lopulta myönsi huumeiden hallussapidon, kun poliisi kaivoi hänen ystävänsä Lonnie Howardin taskusta lisää huumeita.

Wiz Khalifan viime vuodet ovat olleet huikeaa menestystä ja saaneet fanit polvilleen odottamaan uutta albumia. Yhdysvalloissa vuonna 2010 tehdyn Waken Baken Tour -kiertueen kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä ja Wiz Khalifaa suitsutettiin mediassa. Khalifa nimettiin mm. kolmanneksi eniten nousevista nimistä hakupalvelu Googlessa ja arvostettu The Source –lehti nimesi räppärin Vuoden tulokkaaksi.

Uusimmat