Sairaala unohti mummon vuorokaudeksi yksin

Ohhoh! · Neea Jokinen

Vanhustenhoidon heikosta tilasta on käyty Suomessakin vilkasta julkista keskustelua, mutta tilanne on heikko myös muualla maailmassa. Nyt Britanniassa kauhistellaan nimittäin erään sairaalan toimintaa. Redhillissä sijaitseva East Surrey –sairaala unohti 95-vuotiaan mummon sairaalahuoneen paareille yli vuorokaudeksi.

Vanhus oli kaatunut kotonaan suihkussa ja loukannut jalkansa. Hänet kuljetettiin sairaalaan ambulanssilla, mutta nopean hoidon sijaan sairaalapaareilla maannut mummo jätettiin yksin tyhjään huoneeseen. Vanhuksen mukaan vuorokauden aikana hänelle tuotiin yksi voileipä.

Tuskissaan kärsineen Doris Miller –nimisen mummon mukaan hän alkoi ihmettelemään, miksi hänen rakas poikansa ei ollut tullut sairaalaan. Vanhus ei kuitenkaan tiennyt, että hänen 67-vuotias poikansa etsi huolestuneena äitiään, joka oli kadonnut mystisesti sairaalassa. Sairaalan mukaan mummo oli laitettu ambulanssikuljetuksen jälkeen ”lepäämään” huoneeseen, josta hänet sittemmin kuljetettiin hoitokotiin.

Mummoa ei kuitenkaan löydetty väitetystä hoitokodista, jolloin hänen Michael-poikansa huolestui toden teolla. Mummon läheiset olivat jo tekemässä katoamisilmoitusta, kun sairaala kertoi vanhuksen löytyneen nälissään eräästä sairaalan huoneesta. Vanhuksen lapsen mukaan hän on järkyttynyt sairaalan toiminnasta, sillä hänen äitinsä oli unohdettu täysin ja jätetty ilman hoitoa. Mummo puolestaan kertoi olleensa hämillään ja peloissaan koko tapauksesta.

– He jättivät minut yksin. En halunnut valittaa, mutta jouduin olemaan yksin, enkä saanut hoitoa, mummo kertoi The Daily Mail –lehdelle.