Opiskelijapoika unohdettiin selliin viideksi päiväksi – joi virtsaa selviytyäkseen

Ohhoh! · Neea Jokinen

Yhdysvaltojen Kaliforniassa järkyttää parhaillaan erään opiskelijapojan viisi päivää kestänyt kärsimys. 24-vuotias yliopistossa opiskeleva Daniel Chong -niminen nuorukainen joutui nimittäin virumaan useita päiviä kaltereiden takana, koska viranomaiset eivät muistaneet miehen olemassaoloa.

Daniel Chong oli joutunut viranomaisten syyniin, kun hän jäi kiinni kaverijoukkonsa kanssa huumeiden ja aseiden hallussapidosta. Hänet kuljetettiin pidätyksen jälkeen selliin tutkimusten ajaksi. Poliisit kuitenkin unohtivat nuorukaisen kaltereiden taakse viideksi päiväksi.

Miehen mukaan hänen sellissään ei ollut muun muuassa ikkunoita tai wc-pönttöä. Kaiken lisäksi nuorukaiselle ei tarjottu lainkaan ruokaa tai vettä. Hän joutuikin juomaan omaa virtsaansa, jotta hän selviytyisi hengissä. Varmana kuolemastaan Daniel Chong oli rikkonut silmälasinsa, jotta hän voisi viiltää käsivarteensa ”Anteeksi äiti” -tekstin.

– Jouduin juomaan virtsaani. Tein kaikkeni, jotta selviytyisin, Daniel Chong kertoi AP-uutistoimiston mukaan.