Jukka Poika vapaa-ajastaan: ”Ihmisethän käy töissä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten suosikkiartistien kärkikaartiin viimeisen parin vuoden aikana noussut Jukka Poika on tällä hetkellä yksi maan kysytyimmistä artisteista. Stara tapasi hänet Rukalla juuri ennen hyytävää ulkokeikkaa. Silloisista pakkasista huolimatta tulossa on kuuma keikkakesä.

– Tällä hetkellä on reilut 40 festaria kalenterissa ja siinä on vain festarit. Sit on kaikkea muuta siihen päälle. Se tulee olemaan aivan mahtavaa viiletystä menemään, Jukka Poika kertoi Staralle.

Tiiviistä keikkakalenterista huolimatta tähtiartistille jää myös vapaa-aikaa.

– Kyllä siinä vapaa-aikaakin jää. Ihmisethän käy töissä ja siinä ei jää paljon vapaa-aikaa. Mä taas teen kolmesta viiteen keikkaa viikossa ja sit mulla on muutama päivä ihan itselleni. Tai itselleni ja lapsille – ja ketkä kaikki haluaa multa aikaa.

Vapaa-aikaa ei kuitenkaan jää niin mittavasti, että sen kuluttamisessa olisi vaikeuksia.

– Eipä sitä hirveästi tarvitse miettiä. Mä yritän pitää joka päivä sellaisen puoli tuntia – tunnin omaa aikaa, jos mahdollista. Mulla on tällaista meditatiivista harjoitusta mitä mä teen kaiken vastapainoksi ja muutenkin. Ja sit tietysti pitää yrittää liikkua ja pitää huolta kunnosta. Kun kaikki velvoitteet, kotityöt ja toimistohommat hoidettu, niin ei tarvitse hirveästi miettiä, että mitä sit tekis, Jukka Poika kertoi.