Katolinen pappi jäi kiinni: ”Minunlaisia on enemmäkin”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Katolisen kirkon papit joutuvat papiksi vihkimisen myötä luopumaan muun muuassa seksielämästään. Nyt eräs australialainen pappi on paljastanut televisiohaastattelussa elävänsä kaksoiselämää. Katolisen kirkon pappi Kevin Lee on nimittäin ollut salaa naimisissa jo yli vuoden.

Kevin Leen mukaan hän meni naimisiin viime vuonna filippiiniläisen Josephina-nimisen naisen kanssa. Katolinen pappi halusi paljastaa kaksoielämänsä, koska hän on rakastunut vaimoonsa ja haluaa viettää tämän kanssa normaalia elämää. Pappi on kirjoittanut kaksoiselämästään kirjan, joka julkaistaan pian.

– Olen rakastunut ja mennyt naimisiin kenenkään tietämättä. Joillakin on ehkä ollut epäilyksiä minua kohtaan. Minunlaisia pappeja on enemmäkin, Kevin Lee kertoi Australia 7News -kanavalle.

20 vuotta pappina työskennellyt Kevin Lee väittää, että suurin osa katolisista papeista ei elä selibaatissa sääntöjen mukaisesti. Sydneyssä asuva pappi halusi paljastuksellaan tuoda esille katolisten pappien kurinalaisia sääntöjä. Miehen mielestä heillä pitäisi olla mahdollisuus parisuhteeseen, vaikka he ovatkin katolisen kirkon pappeja.

Uusimmat