Lady Gaga jätti televisiokomistuksen – tässä syy eroon

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Yli sata miljoonaa dollaria musiikkiurallaan tienannut laulaja kertoi äskettäin haastattelussa, ettei hän käytä lainkaan rahaa.

Nyt 26-vuotiaan supertähden uutisoitiin eronneen poikaystävästään Taylor Kinneystä kymmenen kuukauden seurustelun jälkeen. Parisuhteen väitetään kariutuneen Lady Gagan maailmankiertueen takia. Lähteen mukaan laulajalla ei ole aikaa seurustella ja tehdä samaan aikaan 110 keikkaa ympäri maailman.

Poptähden ystävän mukaan Vampyyripäiväkirjat-hittisarjasta tuttu Taylor Kinney ei ollut samalla aaltopituudella Lady Gagan kanssa. Näyttelijäkomistuksen nimittäin väitetään ajattelevan vain itseään ja uraansa. Lähde kertoi, ettei televisiotähti edes käyttäytynyt kohteliaasti tyttöystävälleen.

– Taylor ajattelee vain itseään ja minusta tuntuu, ettei hän koskaan ymmärtänyt Gagaa. Lady Gaga rakasti sitä, että hänellä oli komea poikaystävä. Suhteella ei ollut tulevaisuutta, lähde kertoi Us Weekly -sivustolle.

Lady Gaga tunnetaan kiinnostuksestaan henkisiin asioihin. Tähti ihmetytti taannoin haastattelullaan, jossa hän muun muuassa kertoi paholaisen vainoavan häntä. Poptähden mukaan paholainen kummittelee hänelle öisin, eikä hän siten saa tarpeeksi unta. Gagan mukaan hän käy terapiassa edesmenneen Michael Jacksonin neuvonantajan Deepak Chopran luona. Laulaja kertoi myös haaveilevansa siitä, että hän vaipuisi joskus koomaan.