Älä tee näitä virheitä tyttöystävän vanhempien edessä

Lifestyle · Neea Jokinen

Monen parisuhteen alkuetappeihin kuuluu kumppanin vanhempien tapaaminen. Joillekin esimerkiksi tulevan anopin tapaaminen voi olla jännittävä, jos haluaa antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan. Nyt Mademan-sivusto on julkaissut listan asioista, joita miehen ei kannata tehdä tyttöystävänsä vanhempien silmien edessä.

Sivuston mukaan miehen ei pitäisi koskaan puristaa tyttöystävänsä takamusta tämän vanhempien edessä, sillä vanhemmat voivat pitää miestä epäkunnioittavana. Moinen hipelöinti voi suututtaa etenkin naisen isän. Miehen kannattaa myös sulkea kännykkänsä tapaamisen ajaksi, sillä esimerkiksi jatkuva tekstaaminen voi antaa miehestä välinpitämättömän kuvan tyttöystävän vanhemmille.

Kumppanin vanhempien ensitapaamisessa kannattaa varoa, mitä vitsejä päästelee suustaan. Esimerkiksi seksiin viittaavat ronskit vitsit kannattaa unohtaa suosiolla. Jos mies aikoo ostaa tyttöystävän vanhemmille esimerkiksi jonkun lahjan, niin sen täytyy pysyä hyvän maun rajoissa. Mies joutuu niin ikään vanhempien epäsuosioon ensitapaamisen yhteydessä, jos hän saapuu sovittuun tapaamiseen voimakkaasti humaltuneena.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat