Kuinka ruma olet? Kohuttu hittisovellus kertoo sen rehellisesti

Digi · Stara.fi

Suurin osa ihmisistä on turhamaisia. Tähän markkinarakoon iski taannoin The Ugly Meter -niminen kännykkäsovellus, josta on nyt tullut kansainvälinen hitti. Tällä viikolla se oli Applen App Storen toiseksi ladatuin sovellus heti Angry Birds Spacen jälkeen.

Sovellus tutkii ihmisten kasvonpiirteitä valokuvista ja määrittelee sen mukaan miten rumia ihmiset ovat. Viime viikolla tapahtuneeseen suosion rakettinousuun vaikutti sovelluksen esittely suositussa The Howards Stern -ohjelmassa. Cnetin mukaan sovelluksen tekijät tienasivat 80.000 dollaria yhdessä päivässä sen jälkeen kun sovellus esiteltiin ohjelmassa.

Tähän mennessä sovellusta on ladattu yli kuusi miljoonaa kertaa. Sovellus aiheutti taannoin närää, koska sen uskottiin vaikuttavan koulukiusaamiseen. Sittemmin sen ympärille järjestettiin myös kilpailu, jossa haettiin vuoden 2011 ruminta käyttäää. Palkinnoksi voittaja sai tuhat dollaria.