Nuori nainen laihdutti 70 kiloa – näyttää nyt sulaneelta kynttilältä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ylipainoisten ihmisten määrä lisääntyy länsimaissa huimaa vauhtia, ja esimerkiksi amerikkalaisista jo huolestuttavan moni on sairaalloisen ylipainoinen. Nyt eräs brittinainen onnistui laihduttamaan huomattavan paljon, mutta lopputulos ei silti ollut aivan haluttu.

Kolmen lapsen äiti Kelly Childs painoi aiemmin 150 kiloa ja päätti aloittaa tiukan laihdutuskuurin se toimi, ja Childs pudotti painoaan peräti 70 kiloa. Hänen venynyt ihonsa ei kuitenkaan kutistunut, vaan se jäi roikkumaan. Perheenäiti kertoi Daily Mail -lehdelle, että hän ei ole koskaan tuntenut oloaan rumemmaksi. Katso kuvat tästä.

– Tunsin itseni seksikkääksi lihavana, mutta nyt vartaloni näyttää kuin sulaneelta kynttilältä. ihoni ällöttää minua. Yhteiskunta ei maksa leikkausta, jolla voisin näyttää taas normaalilta eikä minulla ole varaa maksaa leikkausta itse, Kelly Childs kertoi lehdelle.

Nyt Kelly Childs vaatii yhteiskuntaa maksamaan hänelle ihonpoistoleikkauksen, jotta hän vois näyttää taas normaalilta. Sitä ei kuitenkaan makseta, koska kyseessä on kauneusleikkaus.