Nälkäpeli-elokuvalla odottamaton vaikutus – lapsista tuli metsästäjiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nälkäpeli-elokuvien ensimmäinen osa sai Suomessakin taannoin ensi-iltansa. Elokuva aiheutti kohua ikärajallaan, kun monien vanhempien mielestä raja oli asetettu liian alhaalle. Huippusuosittuun kirjasarjaan perustuvalla elokuvalla on nyt ollut odottamaton vaikutus lapsiin.

Daily Mail -lehden mukaan jopa 12-vuotiaat lapset ovat nimittäin innostuneet metsästämään eläimiä jousipyssyillä. Australiassa on lanseerattu elokuvan teeman pohjalta leiri, jossa lapsia ja nuoria lähetetään New South Walesin metsiin selviämään omillaan. He joutuvat itse metsästämään ruokansa, eli käytännössä jopa villiintyneitä kissoja ja koiria.

Suunnitelma lasten metsästysretkistä on aiheuttanut ärtymystä Australian eläinsuojelijoissa ja jopa poliitikoissa. Esimerkiksi poliitikko David Shoebridge on todennut, että hän ei halua lasten metsästävän, vaan käyvän sen sijaan koulua, Austalian yleisradioyhtiö uutisoi. Maan laki sallii kuitenkin nuorten metsästysretket.