Huumefarmi tuli kalliiksi vuokraisännälle

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Huumerikoksia uutisoidaan aika ajoin, ja osa niistä herättää huomiota omituisilla käänteillään. Eräs brittiläinen pariskunta oppi kantapään kautta, ettei omaa asuntoa kannata antaa kenelle tahansa vuokralaiselle. Kiinalaiselle parille talonsa vuokrannut aviopari nimittäin huomasi, että heidän talonsa oli muutettu huumefarmiksi.

Shaun ja Katie Thomas vuokrasivat talonsa luotettavan oloiselle pariskunnalle. Pari palasi muutaman kuukauden päästä tarkastamaan taloa ja huomasi sen muuttuneen radikaalisti. Talon huonekalut oli siirretty pois ja se tuoksui voimakkaalta.

– Katsoin ikkunasta ulos ja näin vuokralaisen juoksevan toisen miehen kanssa pakoon. Potkaisin lukossa olevan makuuhuoneen oven auki ja sieltä paljastui kokonainen metsä kannabiskasveja. Huone oli täynnä kirkkaita valoja, johtoja ja kaapeleita, kertoo Shaun Thomas Daily Mail -sivustolle.

Thomas soitti välittömästi poliisin paikalle, ja he kuljettivat lähes 500 kannabiskasvia pois talosta. Kasvien arvoksi arvioitiin 250.000 puntaa eli 320.000 euroa. Yllättäen Lee Yishi -niminen vuokralainen soitti tuolloin miehelle ja kertoi voivansa korjata aiheuttamansa tuhot talossa. Thomas kertoi poliisien olevan paikalla, jolloin Yishi sulki puhelimen.

Järkyttynyt aviopari joutuu nyt maksamaan 20.000 punnan eli 26.000 euron korjauskustannukset, mikäli he haluavat saada kotinsa takaisin entisen veroisena. Pariskunta ei ole saanut vakuutusyhtiöltä korvauksia, koska heidän kotivakuutuksensa ei kata ilkivallantekoja. Thomasit pelkäävät asunnon arvon laskeneen nyt huomattavasti kannabisfarmin seurauksena.