Outo käänne ravintolahinnoissa – huima alennus erikoiselle kohderyhmälle

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lihavuusleikkaus tunnetaan operaationa, joka voi olla huomattavasta ylilihavuudesta kärsivän ihmisen viimeinen toivo. Operaatiossa henkilön vatsalaukkua pienennetään kirurgisesti, jotta sinne mahtuu vastaisuudessa vähemmän ruokaa.

Nyt eräs brasilialainen kylä kannustaa ylipainoisia leikkaukseen erikoisin keinoin. Campinasin kylässä tuli nimittäin voimaan juuri laki, jonka mukaan lihavuusleikkauksen kokeneet asukkaat saavat ravintoloissa ateriansa puoleen hintaan. Lain alullepanijan Francisco Sellinin mukaan ei voida olettaa, että leikkauksen läpikäyneet söisivät saman verran ruokaa kuin tavalliset ihmiset.

Nyt kylän asukkaat saavat ateriansa puoleen hintaan, jos pystyvät todistamaan käyneensä mahalaukkua pienentävässä operaatiossa.

– Leikkauksen läpikäyneet ihmiset syövät alle puolet siitä, mitä tavallinen ihminen. Olisi epäreilua hinnoitella heidän ateriansa samalla tavalla kuin muilla, kertoo Francisco Sellin Globo G1 -sivustolle.

Miehen mukaan monet leikkauksen läpikäyneet joutuvat kohtaamaan ulkona ruokaillessaan haasteita, sillä ravintolat eivät yleensä suostu tekemään puolikasta annosta. Lihavuusleikkausten määrä on kasvanut Brasiliassa 375 prosenttia vuosien 2003 ja 2011 välillä. Campinasin kylässä operaatioita tehdään viidestä kahdeksaan kappaletta joka viikko.

Uusimmat