Virkaintoiset poliisit pilasivat pikkupojan syntymäpäivän

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suomestakin löytyy lukuisia lasten leikkipaikkoja, joissa vanhemmat voivat esimerkiksi järjestää lapsilleen ikimuistoisia syntymäpäiväjuhlia. Nyt erään britannialaisen pikkupojan syntymäpäiville hälytettiin poliisit, joilla ei ollut lainkaan juhlamieltä.

27-vuotias Natasha Bent oli järjestänyt kolmevuotiaalle Oscar-pojalleen syntymäpäiväjuhlat Rumble Tumble -leikkipaikassa. Juhlat saivat yllättävän käänteen kakun syömisen aikaan, kun leikkipaikan työntekijät kielsivät perheenäitiä sytyttämästä täytekakun päällä olevia kynttilöitä turvallisuusriskin takia.

Erikoisesta vaatimuksesta suivaantunut äiti pyysi juhlavieraita siirtymään leikkipaikan pihamaalle, jotta he voisivat sytyttää kakun kolme kynttilää. Työntekijät soittivat paikalle poliisit, koska pojan äiti aiheutti turvallisuusriskin leikkipaikassa. Nuoret juhlavieraat olivatkin ihmeissään, kun kaksi poliisia tuli keskeyttämään ilonpidon.

Lapset alkoivat itkeä, sillä he pelästyivät poliisien tuloa ja heidän esittämiä kysymyksiä. Poliisit syyttivät perheenäitiä muun muuassa määräysten vastaisesta käytöksestä. Natasha Bent on pettynyt leikkipaikan toimintaan, sillä hänen poikansa syntymäpäiväjuhlat menivät täysin pilalle kynttilämääräyksen takia.

– Miten lapsi voi loukkaantua Hyvää syntymäpäivää -laulun aikana ja kynttilöiden puhaltamisen aikana? Poikani kolmevuotisjuhlat olivat pettymys, Natasha-äiti kertoi The Daily Mail -sivustolle.