Irina Shaykin halkio paljasti liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Venäläissyntyinen tumma kaunotar Irina Shayk on ollut jo pidemmän aikaa kovassa nousussa julkkismarkkinoilla. Jalkapallotähti Cristiano Ronaldon kanssa seurusteleva neitokainen on kuluneen vuoden aikaan lunastanut paikkansa mallimaailman kirkkaimmassa kärkipäässä.

Nyt Irina Shayk on osallistunut Killing Them Softly -elokuvan ensi-iltajuhliin Cannesin elokuvajuhlilla. Punaiselle matolle Irina asteli punaisessa iltapuvussa, jonka halkio oli päivän rohkein. Lopulta se tuli paljastaneeksi myös hieman liikaa, kun kaunottaren pakarat vilahtelivat kuvaajien edessä. Kaula-aukkokaan ei ollut illan peittävin.

26-vuotias Irina Shayk, oikealta nimeltään Irina Shaykhlislamova, on tehnyt malliurallaan näyttävää työtä. Hän on poseerannut kansikuvissa jo lukuisissa lehdissä ja muiden muassa Intimissimin ja Guessin mainoskampanjoissa. Irinan tunnetuin poseeraus nähtiin Sports Illustrated -lehden uimapukunumerossa vuonna 2007. Huippumalli seurustelee nykyisin jalkapallotähti Cristiano Ronaldon kanssa.