Poikabändin tähden järjetön pelko: ”Mustat miehet söisivät minut elävältä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Take That -popyhtyeen jäsen Gary Barlow toimii nykyään Britannian X Factor -kilpailun tuomarina. Laulaja-pianisti äänestettiin vuonna 2009 maansa kaikkien aikojen parhaimmaksi lauluntekijäksi. Poikabändiläinen jätti taakseen muun muuassa John Lennonin ja Paul McCartneyn.

Take That -yhtyeen keulahahmo vieraili äskettäin Malaita-nimisellä Tyynenmeren saarella tehdessään itsestään BBC-dokumenttia. Nyt 41-vuotias poikabändiläinen on kertonut matkastaan häkellyttäviä paljastuksia. Mies törmäsi saarella paikallisiin asukkaisiin, ja huomasi yhtäkkiä olevansa aseistettujen mustien heimomiesten ympäröimä. Tähti ei voinut välttyä alkukantaisilta peloilta alkuasukkaat nähdessään.

– Luulin todella hetken, että mustat miehet söisivät minut elävältä. He olisivat voineet hyökätä kimppuumme ja tappaa meidät kenenkään tietämättä, kertoo Gary Barlow The Sun -sivustolle.

Gary Barlow meni naimisiin Take That -yhtyeen entisen taustatanssijan Dawn Andrewsin kanssa vuonna 2000. Heillä on kolme yhteistä lasta, 11-vuotias Daniel-poika, yhdeksänvuotias tytär Emily ja kaksivuotias Daisy-tytär. Pariskunta tapasi jo vuonna 1995 yhtyeen Nobody Else -kiertueella. Barlow peruutti kaksi vuotta sitten suuren Children in Need -projektinsa isänsä äkillisen kuoleman takia.

Uusimmat