Poptähti petti vaimoaan tämän seksikkään lastenhoitajan kanssa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti Usher on ollut viime kuukausina usein otsikoissa riitaisan huoltajuuskiistansa merkeissä. Hän käy parhaillaan oikeudenkäyntiä kaksospoikiensa huoltajuudesta, ja samalla julkisuuteen on paljastunut yllätyksiä Usherin elämästä.

Usher on nousi äskettäin otsikoihin, kun hänen väitettiin pettäneen taannoin entistä Tameka-vaimoaan heidän lastenhoitajansa kanssa. Maya Fox-Davis -niminen nainen toimi myös morsiusneitona pariskunnan häissä. Nyt poptähden väitetystä salarakkaasta on julkaistu kuvia verkossa.





Kuva: Twitter

Straight From The A -sivuston mukaan Usher päätyi sänkyyn lastenhoitajansa kanssa vain vuosi häidensä jälkeen. Salarakas julkaisi äskettäin Twitter-blogissaan vihjailevan kirjoituksen, jonka uskotaan viittaavan Usherin ja hänen seksisuhteeseen.

Usher kosi stylistina työskentelevää Tameka Fosteria vuonna 2007 ja pariskunta avioitui samana vuonna. Heillä on kaksi yhteistä poikaa, neljävuotias Usher Raymond V ja kolmevuotias Naviyd Ely Raymond. Poptähti haki avioeroa vuonna 2009 ja kertoi samalla julkisuuteen olleensa asumuserossa vaimonsa kanssa jo vuodesta 2008 asti.