Uusi uskonlahko hämmentää: ”Batman on Herrani”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla on lukemattomia määriä erilaisia uskontoja, joista osa on ajatusmaailmaltaan melko erikoisia. Harva silti yltää uusimman uskonnon tasolle, sillä nyt Britanniassa on alkunsa saanut legendaarista sarjakuvasankari Batmania ylistävä uskonto.

Batmanismiksi nimetty uskonlahko on tällä erää vielä suhteellisen pieni, koska sillä on vain yksi jäsen. Paul Bennett -niminen mies palvoo Bruce Waynea jumalanaan. Uskonto on saanut jalansijaa Birminghamin kaduilla partioineen saarnaajan avulla, sillä 38-vuotias Bennett on vannonut saavansa uskonnolle lisää uskollisia kannattajia.

– Batman on Herrani, ja olen täällä levittämässä sanaa Bruce Waynesta ja batmanismista. Ilman saarnaamista viestini ei mene perille, siksi olen aloittanut kaduilla saarnaamisen. Kuten monilla perinteisillä uskonnoilla, batmanismilla on myös omat seremoniansa ja rituaalinsa, kertoo Paul Bennett Daily Mail -sivustolle.

Bennett pukee useasti päälleen jumalaansa kunnioittavan Batman-maskin, ja hiipii kaduille Batman-sarjakuvakirja kädessään julistamaan Herransa evankeliumia. Miehen mukaan ne, jotka seuraavat Bruce Waynen opetuksia, voivat odottaa paratiisimaista kuolemanjälkeistä elämää Waynen kartanossa. Batmanin sanoman torjuvat yksilöt joutuvat arkkivihollisen Jokerin kanssa ikuiseen tuskaan Arkhamin mielisairaalaan.

Eräs tärkeimmistä uskonnon kulmakivistä on Batmitzfa-rituaali, jolla henkilö vihitään uskontoon. Rituaalissa näytellään uudelleen hetki, jolloin nuori Bruce Wayne näki roistojen ampuvan vanhempansa. Bennettin mukaan rituaali on voimakas, mutta se tekee uskovasta vahvemman.

Batmanismissa uskovan elämä rakentuu Bruce Waynen elämän jäljittelemiselle. Bennettin mukaan uskontoon sitoutuneen elämä rakentuu jatkuvalle fyysiselle harjoittelulle, kaduilla partioimiselle ja rikosten estämiselle. Mies kertoo itse myös nukkuvansa vain muutaman minuutin yössä, koska hänen esikuvansakaan ei koskaan nuku.