Odottamaton huumepaljastus Twilight-tähdeltä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Twilight-vampyyrisarjan neljäs elokuva on jo historiaa, ja elokuvan naistähti Kristen Stewart tähdittääkin pian jo uutta Snow White -elokuvaansa. Twilightin jälkeinen ura näyttää siis hyvältä. Näyttelijätär on myös ehtinyt poseerata mallikuvauksissa ja punaisella matolla.

Kristen Stewart on menestyksensä myötä lokeroitu julkisuudessa vakavaksi ja oudoksi tähdeksi. Tähdestä on myös ikuistettu pahennusta herättäneitä kuvia, joissa nuorten idoli käyttää ilmeisesti huumeita. Kaunotar pitää median hänelle antamia raameja ahdistavina. Robert Pattinsonin kanssa seurusteleva Stewart ihmettelee vieläkin yhtäkkistä suosiotaan, joka muutti naisen elämän lopullisesti. Samalla miljoonien tyttöjen esikuva vahvisti käyttävänsä huumeita.

– Olen vain friikkityttö, joka polttaa pilveä. Ei se ole iso juttu. Twilightin suosio muutti kuitenkin elämäni välittömästi. En mennyt enää alushoususillani ulos, kertoo Kristen Stewart Vanity Fair -lehden haastattelussa.

Kristenin tähdittämä Snow White -elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 1. heinäkuuta 2012. Rupert Sandersin ohjaamassa elokuvassa nähdään myös muita supertähtiä kuten Charlize Theron ja Chris Hemsworth. Kristen Stewart on kertonut tekevänsä elokuvassa paljon taistelukohtauksia, ja taannoin hän loukkaantuikin elokuvan kuvauksissa. Twilight-kaunotar ruhjoi kätensä elokuvan taistelukohtauksessa lyötyään vastanäyttelijäänsä Chris Hemsworthia.

Uusimmat