Tarjoilija mokasi risteilyllä: Tarjoili 3-vuotiaalle vodkaa!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Alkoholin myynnin ja tarjoilun suhteen ollaan nykyisin Suomessa hyvin tarkkoja. Monissa muissa maissa lainsäädäntö antaa ihmisille enemmän vapauksia. Eräällä amerikkalaisella risteilyllä sääntöjä rikottiin kuitenkin takuuvarmasti tarjoilijan mokan vuoksi.

Leppoisa perheen risteilypäivä muuttui painajaiseksi, kun tarjoilija tarjoili vahingossa kolmevuotiaalle pojalle alkoholijuoman. Pojalle annettu drinkki sisälsi vodkaa ja appelsiinimehua. Michael-niminen poika muuttui punakaksi juomaansa maistettuaan, ja valitti sen jälkeen huonoa oloaan.

Pojan äidin Bingyan Cain mukaan henkilökunta yritti peitellä asiaa, kun heille huomautettiin tarjoilijan käytöksestä. Henkilökunta ojensi vesipullon lapselle ja pyysi häntä olemaan hiljaa tapahtuneesta. Laivan henkilökunta ei myöskään pysäyttänyt alusta tai tarjonnut lapselle lääkinnällistä apua.

– Jos poikani olisi juonut koko 3,5 desilitran kokoisen juoman, se olisi voinut vaikka tappaa hänet. Hänen kasvonsa ja niskansa muuttuivat punaiseksi juomisen jälkeen. En tiedä, onko hän allerginen alkoholille, kertoo Bingyan Cai Hawaii News Now -sivustolle.

Cai tilasi tarjoilijalta alunperin kaksi ananasmehua ja yhden appelsiinimehun pojalleen. Alkoholidrinkkiä maistettuaan pieni poika ei pystynyt edes seisomaan suorassa. Äiti tajusi lapsen saaneen alkoholia, kun ihmetteli lapsen käytöstä, ja maistoi lopulta juomaa itse. Cai vei poikansa lääkäriin risteilyn jälkeen, eikä aio haastaa risteilyn järjestäjää oikeuteen. Perhe sai risteilystä rahansa takaisin.