Mies voitti kaksi miljoonaa lotossa – pidätettiin autovarkaudesta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suurin osa lottovoittajista sijoittaa rahansa, jotta he voivat turvata taloudellisesti myös jälkikasvunsa tulevaisuuden. Jotkut puolestaan törsäävät miljoonansa ökykartanoihin ja luksusautoihin. Nyt erään amerikkalaisen lottovoittajan uutisoitiin joutuneen pidätetyksi hieman hämmentävästä rikoksesta.

John Ross Jr. -niminen mies voitti tannoin Set for Life -lotossa kahden miljoonan dollarin pääpotin. Mies kertoi lottovoiton jälkeen medialle, että hän aikoo ostaa voittorahoillaan uuden auton. Liekö mies tulleen raha-ahneeksi, sillä nyt hänen uutisoitiin joutuneen poliisien käsirautoihin autovarkaudesta epäiltynä.

30-vuotiaan miehen epäillään auttaneen Skila Ann Hickman -nimistä naista Honda-auton varastamisessa. Lottovoittajan väitetään muun muuassa piilotelleen autoa kotonaan varkauden jälkeen. Miljoonaomaisuuden voittanut mies pääsi kuitenkin pian vapaaksi, kun hän maksoi omat takuurahansa poliisilaitoksella.

John Ross Jr. osti reilu vuosi sitten voittokupongin lähikaupastaan Kalifornian Lindassa. Mies maksoi raaputettavasta lottoarvasta vaivaiset seitsemän dollaria, eli noin 5,8 euroa. Rötöstelyjä nuoruudessaan tehnyt mies kertoi lottovoittonsa jälkeen, että hän aikoo saada elämänsä takaisin raiteilleen rahojen avulla.