Perheenäiti haluaa maailman suurimmat rinnat

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Monet rintaimplantteja ottavat haluavat varmasti lopputuloksen olevan mahdollisimman luonnollisen näköinen. Maailmalla näkyy kuitenkin myös naisia, jotka ovat vieneet varustelunsa hieman pidemmälle.

Nyt otsikoissa on eräs nainen, joka haluaa itselleen yhdet maailman suurimmista rinnoista. Daily Mail -kertoo Lacey Wildd -nimisestä kauneusleikkausaddiktista, joka haluaa leikkauttaa L-kupin rintansa massiiviseen MMM-kokoon. Leikkauksen myötä 44-vuotias kuuden lapsen äiti ampaisi maailman isorintaisimpien naisten kärkiviisikkoon. Lehden mukaan mallina työskentelevän Laceyn, oikealta nimeltään Paula Simonds, lapset häpeävät äitinsä valtavia rintoja.

Katso kuvat tästä.

Amerikkalaisnaisen neljä nuorinta lasta asuvat vielä kotona, ja varsinkin 17-vuotias Tori-tytär saa jatkuvasti kuulla koulukavereiltaan kommentteja äitinsä ulkonäöstä. Lacey myöntää itsekin, että saa paljon huomiota lastensa poikapuolisilta kavereilta. Häpeätekijän lisäksi leikkaukseen liittyy kuitenkin myös todellisia riskejä, sillä MMM-rintojen leikkauttaminen voi jopa viedä glamourmallin hengen.

Lääkärit ovat varoittaneet naista suuresta infektioriskistä ja siitä, ettei hänen rintojensa ympärillä oleva ohut iho enää välttämättä kestä uutta leikkausta. Lacey on käynyt tähän mennessä 12 kertaa suurennuttamassa rintojaan. Malli on myös muun muassa ottanut silikonitäytettä huuliinsa, käynyt neljässä koko vartalon rasvaimussa sekä otattanut takapuoli-implantit. Laceyn lapset anelevatkin naista lopettamaan, mutta nainen uskoo MMM-rintojen auttavan häntä urallaan.

– Se lisää julkisuuttani ja tienaamismahdollisuuksiani huomattavasti. Haluan hyödyntää tämän mahdollisuuden tarjotakseni lapsilleni hyvän elämäntavan, Lacey Wildd kertoo lehdelle.