Game of Thrones -sarjassa järkyttävä yksityiskohta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissa kohistaan parhaillaan paljastuksesta, jossa Suomessakin suuren suosion saaneesta Game of Thrones -televisiosarjasta löytyi järkyttävä yksityiskohta. Nyt sarjaa Yhdysvalloissa esittävä HBO-yhtiö on joutunut pyytämään julkisesti anteeksi.

Game of Thrones -sarjan ensimmäisen tuotantokauden kymmenennen jakson kohtauksessa nähdään irti leikattuja ihmisten päitä tolppien nokassa. Erään surmatun miehen kasvoissa oli tarkkasilmäisen katsojan mukaan jotain odotettua tutumpaa. Pian selvisikin, että kyseisellä päällä oli Yhdysvaltojen entisen presidentin George W. Bushin kasvot.

Kuva: YouTube

Poliitikot vaativat parhaillaan sarjalle boikottia. HBO on joutunut pyytämään tapausta anteeksi ja myöntänyt, että kyseessä tosiaan on Bushin pää. Kyse ei siis ole ainoastaan yhdennäköisyydestä. Yhtiön mukaan päätös Bushin käyttämisestä oli sarjan tuottaja David Benioffin. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut poliittinen kannanotto. Videolla kyseinen kohtaus nähdään minuutin kohdalla.

Kuva: YouTube