Charlie Sheen: ”Romahduksen syynä suosikkikoomikon sketsi”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Näyttelijä Charlie Sheen oli äskettäin uransa todellisessa aallonpohjassa, kun huumesekoilut veivät häneltä maailman parhaiten palkatun televisiopestin Miehen puolikkaat -ohjelmassa.

Charlie Sheen menetti roolinsa Miehen puolikkaissa riideltyään ohjelman tekijöiden kanssa. Riidat saivat alkunsa näyttelijän jouduttua sairaalahoitoon railakkaan juhlimisen seurauksena. Nyt Sheen on itse kertonut Playboy-lehdelle oman versionsa tapahtuneesta, eikä hänen mukaansa sairaalareissussa ollut kyse liiallisesta juhlimisesta.

Railakkaista elämäntavoistaan tunnetun näyttelijän mukaan hän oli kärsinyt tyrästä, jonka takia hän oli joutunut soittamaan itselleen ambulanssin. Tyrän syy onkin ehkä itse vaivaa erikoisempi, sillä Sheenin mukaan hän kärsi tyrästä naurukohtauksen takia. Mies kertoo hillitsemättömän naurukohtauksen takana olleen koomikko Dave Chapellen sketsi.

– Muistatteko sen kohtauksen, missä hän on sokea valkoisen ylivallan kannattaja, eikä hän tiedä olevansa musta? Se on v***n hulvaton, Sheen kertoo lehdelle tyrän aiheuttaneesta sketsistä.

46-vuotias Charlie Sheen kiinnitettiin pian potkujensa jälkeen Anger Management -televisiosarjaan, joka perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja osoittautui hitiksi jo ensimmäisissä koekatselussa. Yli 80 prosenttia koekatselijoista piti Charlie Sheenin roolisuoritusta loistavana.