Vau, näin soitetaan Harry Potter -biisi vesilaseilla – katso video

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Harry Potter -elokuvasarjasta tuttu Hedwig’s Theme -kappale tunnetaan maailmanlaajuisesti. John Williamsin säveltämästä kappaleesta on tehty lukuisia versioita, joita nähdään muun muuassa YouTube-palvelussa. Nyt otsikoihin on noussut nettivideo, jossa kuullaan upea musiikkiesitys.

Videolla nimittäin nähdään, kuinka henkilö soittaa vesilaseilla Harry Potter -elokuvien Hedwig’s Theme -tunnuskappaletta. Henkilö liikuttelee käsiään taidokkaasti kymmenien vesilasien yllä. Soittaja innostuu videon loppupuolella ja siirtää käsiään vesilasilta toiselle hyvin nopeasti.

Kappale etenee juuri oikeaan tahtiin ja nuotitkin osuvat kohdilleen. Lasiäänillä tehty musiikki voi vihlaista korvia, jos videota kuuntelee kovalla äänenvoimakkuudella. Tammikuussa julkaistu video on kerännyt jo lähes miljoona katselukertaa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.