Nyt puhuu Amber Heard: ”Johnny Depp on upea ihminen”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywoodin menestyneimpiin tähtiin lukeutuva Johnny Depp ilmoitti aiemmin tässä kuussa eroavansa pitkäaikaisesta kumppanistaan Vanessa Paradisesta. Sittemmin pariskunnan eron syytä on spekuloitu tiiviisti viihdelehdissä.

Johnny Deppin eron syynä väitetään olevan toinen nainen, sillä hänen huhutaan deittailevan vastanäyttelijänsä Amber Heardin kanssa. Nyt avoimesti biseksuaalina elävän 26-vuotiaan Amber Heardin uutisoitiin kehuneen näyttelijäkomistusta ylistävin sanoin.

– Johnny on vielä paremman näköinen läheltä katsottuna. Hän on upea ja erityinen ihminen, Amber Heard kertoi The Sun -lehdelle.

Amber Heard oli kehunut vastanäyttelijäänsä The Rum Diary -elokuvaa koskevassa haastattelussa muutama kuukausi sitten. Pari tapasi toisensa kyseisen elokuvan kuvauksissa viime vuonna. 49-vuotias Johnny Depp kuvaa parhaillaan The Lone Ranger -elokuvaan, jonka kuvauksissa näyttelijättären kerrotaan vierailevan säännöllisesti yhteisten tapaamisten merkeissä.

Johnny Depp ja Vanessa Paradis tapasivat toisensa ensimmäisen kerran eräässä baarissa vuonna 1998. Näyttelijäkomistus iski silmänsä Parasisiin ja pyysi häntä liittymään seuraansa. Sittemmin perheen perustanut pariskunta on yrittänyt salailla yksityiselämänsä. Depp on seurustellut aiemmin muun muuassa näyttelijätär Winona Ryderin ja Kate Mossin kanssa.