Alaston nainen löytyi bussipysäkiltä – poliisi ei uskonut selitystä

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvalloissa ihmetellään parhaillaan tapausta, jossa noin 200 kiloa painava nainen on pidätetty paljastettuaan itsensä bussipysäkillä. Naisen kerrotaan istuneen täysin alastomaan Floridan Fort Lauderdalessa sijaitsevalla pysäkillä, kun poliisi pidätti hänet.

52-vuotias koditon nainen on nyt saanut syytteet itsensäpaljastamisesta. Viranomaisten mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, sillä aiemmin nainen on istunut bussipysäkillä ainoastaan keltaisiin sukkiin pukeutuneena. Poliisi ei ole uskonut naisen selitystä tapahtuneelle.

Alastomana bussia odottaneen naisen mukaan hän on koditon, joten hänellä ei ole myöskään paikaa vaatteidenvaihtoon. Naisen mukaan hän oli poliisin saapuessa juuri vaihtamassa vaatteitaan ja siksi alastomana. Ainakaan toistaiseksi väite ei ole auttanut naisen asemaa.