Huh, näin surkeita deittailuneuvoja miehet antavat toisilleen

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Niin naiset kuin miehetkin vertailevat usein kaveripiirissään deittailukokemuksiaan. Hyviksi havaittujen vinkkien jakaminen on asia erikseen, mutta nyt Glamour-lehti on koonnut listan huonoista deittailuneuvoista, joiden antamiseen miehet valitettavan usein sortuvat.

Moni mies on saattanut saada kavereiltaan neuvon, jonka mukaan kannattaa harrastaa seksiä niin monen naisen kanssa kuin vain mahdollista ennen vakituiseen suhteeseen asettumista. Yleisesti tunnettu fakta kuitenkin on, että miehet tulevat aina pitämään naisista. Suuren naislauman kaataminen ei siis tule saamaan himoa miehen elimistöstä, joten tämä kavereilta saatu neuvo ei itsessään auta miestä asettumaan myöhemmin aloilleen.

Toinen surkea neuvo on lehden mukaan se, että naisia kannattaisi torjua vaikuttaakseen itse vaikutusvaltaisemmalta. Naisen lähentelyn tyrmääminen ainoastaan oman itsetunnon kohottamiseksi onkin ehdottomasti deittailuneuvojen pohjasakkaa. Myöskin uskomus, että naisen ylenpalttinen kehuminen saisi miehen näyttämään heikolta, on aivan tuulesta temmattu. Vilpittömät kehut ovat aina tervetulleita kenelle tahansa, joten tämä deittailuneuvo kannattaa unohtaa välittömästi.

Surkeisiin neuvoihin lukeutuu myös ehdottomasti se, jos poikaporukan jäsenet väittävät kaverilleen jonkun erittäin hyvännäköisen naisen olevan tälle aivan liian hyvä saalis. Ei kannata lannistaa itseään ennen kuin mahdollinen hylkäys tulee naisen suusta, eli näissä tapauksissa kavereiden jutut kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Pötyä on myös väite, että kehon kuntoon kannattaisi panostaa enemmän kuin parisuhteen tilaan.

Osa miehistä myös saattaa neuvoa kavereitaan sanomalla, että naisen saa helpommin sänkyyn jos hänellä on huono itsetunto. Neitokaisen mollaaminen negatiivisilla kommenteilla on kuitenkin erittäin alhainen keino päästä petipuuhiin, eli tämänkin neuvon kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta suoraan ulos. Lehti muistuttaa myös, että kavereiden naljailusta huolimatta hyvin pukeutuva mies herättää lähestulkoon aina naisen huomion. Ei siis kannata uskoa, jos poikaporukka väittää vaatteisiin huomion kiinnittämisen olevan epämaskuliinista.