Justin Bieber kiitti vihaajiaan: ”Tienaan teillä omaisuuden”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Teinitähti Justin Bieber aiheutti äskettäin monelle tyttöfanilleen pettymyksen, kun hän ei suostunut jakamaan nimikirjoituksia lentokentällä. Tapauksesta kuvattiin video, joka julkaistiin nopeasti verkossa.

Popsensaatiolla on miljoonia faneja, mutta myös lukuisa joukko intohimoisia vihaajia. Nyt 18-vuotiaan poplaulajan kerrotaan olevan kiitollinen vihaajilleen. Inhoajat nimittäin tahtomattaankin kasvattavat nuorukaisen rahapussia.

– Sanoisin vihaajilleni, että rakastan teitä. Kiitos, että tuette minua vihaamalla minua. Kun ihmiset kirjoittavat viestejä YouTube-sivulleni, saan siitä rahaa. Oikeastaan siis tienaan omaisuuden vihaajieni avulla, kertoo Justin Bieber Q-lehdelle.

Bieberin omaisuus arvioitiin viime vuonna 42 miljoonan punnan eli 55 miljoonan euron arvoiseksi. Lukema on luultavasti noussut, kun mies singahti musiikkilistojen kärkeen uudella Believe-albumillaan. Bieber onkin tämän hetken parhaiten tienaavia teinitähtiä.

Justin Bieberin odotettu Believe-albumi julkaistiin 19. kesäkuuta. Se nousi 26 maassa iTunes-musiikkipalvelun listaykköseksi. Levyllä kuullaan muun muuassa Maria-kappale, jossa Bieber sivaltaa erästä naispuolista faniaan. Mariah Yeater -niminen ihailija väitti taannoin, että teinitähti on hänen poikalapsensa isä. Biisin on kerrottu saaneen vaikutteita Michael Jacksonin Billie Jean -hittikappaleesta.