74-vuotias seksisymboli: ”Tämä on parasta seksiä ikinä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popkuningatar Madonna ei ole ainoa huippukuntoinen Hollywood-tähti, sillä tiukassa kunnossa itsensä pitää myös 74-vuotias Jane Fonda. Veteraaninäyttelijätär tunnetaankin lukuisista kuntoiluvideoistaan, sillä hän on julkaissut vuoden 1982 jälkeen jo yli kaksikymmentä videota.

Upeavartaloinen näyttelijätär on nyt tehnyt paljastuksen seksielämästään. Nainen kumoaa ne oletukset, joiden mukaan vanhuus vähentää ihmisen seksiviettiä. Fondan mukaan hän on vasta viime vuosina saanut elämänsä parasta seksiä kumppaninsa Richard Perryn kanssa.

– Halusin kokea miehen kanssa todellisen läheisyyden ja löysin sen Richardin kanssa. Rakastelun aikana näen hänet sellaisena kuin hän oli 30 vuotta sitten. Tämä on parasta seksiä ikinä, kertoo Jane Fonda HELLO!-lehdelle.

Jane Fonda tunnustaa, ettei nuorempana tiennyt lainkaan mitä halusi. Hän kertoi muuttaneensa itseään miellyttääkseen elämässään olleita miehiä. Nainen syyttää rakkausongelmistaan isäänsä Henry Fondaa, joka oli kykenemätön näyttämään tunteitaan tyttärelleen. Musiikkituottaja Richard Perryn rinnalla kaunottaresta on kuitenkin kehkeytynyt rohkea rakastaja.

Jane Fonda tunnetaan Oscar-palkituista rooleistaan elokuvissa Klute – rikosetsivä sekä Katkera paluu. Kaiken kaikkiaan Oscar-ehdokkuuksia hänelle on kertynyt seitsemän kappaletta. Ennen näyttelijäuraansa Fonda oli myös muiden muassa malli ja hänet taltioitiin Vogue-lehden kanteen. 1980-luvulla Fonda myös julkaisi joukon erittäin suosituksi tulleita aerobic-kirjoja ja videoita.

Uusimmat