Vuoden turhin poliisitutkinta: Poliisikin purskahti nauruun lehdistötilaisuudessa

Nettivideot Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Rikollisten monenlaiset törttöilyt ja rötöstelyt työllistävät luonnollisesti poliiseja päivät pitkät. Välillä poliisit myös pitävät rikollisten suorittamista teoista lehdistötilaisuuksia, joissa virkavallan edustajat selittävät tapahtumien kulun. Nyt eräs typerästä rikoksesta pidetty tiedotustilaisuus nauratti poliisiakin.

Kyseessä oli Kanadan Saanichissa tapahtunut varkaus. CTV-uutiskanavan uutisissa kerrotaan, kuinka kaksi juopunutta opiskelijanaista olivat varastaneet keskellä yötä eräästä autotallista sipsipussin. Tien vieressä olleen autotallin ovi oli ollut auki, ja autotallissa ollut sipsipussi oli vain ollut aivan liian vastustamaton naisten silmissä.

Erikoisen tapauksesta tekee se, kuinka paljon mediahuomiota varastettu grillimaustettu sipsipussi sai. Viime kuun alkupuolella sattuneesta tapauksesta kertovaa YouTube-videota on käyty katsomassa jo yli 300.000 kertaa. Videolla nähdään, kuinka poliisin edustaja kertoo sipsien omistajan nähneen humalaiset naiset. Tämän jälkeen hän oli soittanut poliisit paikalle.

Tiedotustilaisuudessa puhuva poliisikin naureskelee kertoessaan pikkurikoksesta. Poliisin taka-ajatuksena ei ilmeisesti ollut valistaa alueen asukkaita liikkeellä olevista sipsivarkaista, tai edes poliisin ajan hukkaamisesta, vaan siitä, kuinka tärkeää lankapuhelimien omistaminen on. Sipsien omistaja oli soittanut poliisille matkapuhelimellaan, jolloin hänen paikantamisensa oli kestänyt kauemmin, kuin mitä se olisi lankapuhelimen kautta kestänyt.