Subin uutuussarja: ”Rakas, sinusta on tullut pullukka!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimaisen Sub-televisiokanavan tulevaan kotimaiseen uutuusohjelmaan Rakas, sinusta on tullut pullukka! etsitään parhaillaan osallistujia verkossa. Sarjassa pääosassa ovat pariskunnat, joista toinen osapuoli on seurusteluaikana päässyt lihomaan – ja nyt on tullut korkea aika päästä liikakiloista eroon.

Ohjelmaan etsitään nyt pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä pitkään, mutta joista vain toisen vyötärömitta on kasvanut vuosi vuodelta. Puoliso on seurannut turhautuneena vierestä, kun ennen normaalipainoinen kumppani on kerännyt kiloja kuin huomaamatta. Sarjassa pariskunnat tarttuvat yhdessä painohaasteeseen, niin että puoliso ryhtyy kumppaninsa henkilökohtaiseksi kuntovalmentajaksi. Sarja perustuu ruotsalaisformaattiin Honey You’re Getting Fat.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi pariskunnat saavat myös kaiken tarvittavan tuen kuntovalmennuksen ammattilaiselta. Sen lisäksi, että parisuhde paranee ja kilot karisevat, pariskunnilla on mahdollisuus voittaa rahaa. Mitä enemmän pullukka onnistuu laihduttamaan, sitä suuremmaksi palkintosumma kasvaa. Sarjaan etsitään mukaan motivoituneita pariskuntia, ja hakulomake ohjelmaan löytyy osoitteesta sub.fi/rakaspullukka.

Uusimmat