Neljä Ruusua julkaisee Katkera kuu -paluulevyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen merkittävimmistä pop-ikoneista, Neljä Ruusua, palaa liki kuuden vuoden tauolta 31. elokuuta julkaistavalla Katkera kuu -albumilla. Samanniminen single ja video julkaistaan 6.8. Sävellyksistä vastaa kitaristi Kode Koistinen ja sanoituksista laulaja-kitaristi Ilkka Alanko. Albumin tuottajana toimi Rake.

Katkera kuu -albumilta julkaistusta Seitsemän päivää selvinpäin -sinkusta on ehtinyt muodostua jo kesähitti.

– Jotkut ovat jo ehtineet väittää Katkera kuu -biisiä kaikkien aikojen parhaaksi Neljä Ruusua -kappaleeksi. Nuori ikäisekseen -biisi osuu useaan meistä, mutta tuntuu silti hyvältä. Melankolialla höystetty Valot sammuu on mielestäni taivaallinen pop-kappale ja Tallinnan aallot -kappaleessa keinuu kulttiklassikon ainekset, Ilkka Alanko kertoo.

Huikeassa vedossa oleva yhtye on tehnyt festivaalikeikkoja juhannuksesta alkaen ja kiertue jatkuu heinäkuun puoliväliin saakka. Syksyllä bändi starttaa klubikiertueelle, jossa kuullaan paljon myös tuoreen levyn materiaalia. Kiertuepäivät julkaistaan myöhemmin.