Poliisi on tutkinut poikkeukselliseksi kuvailtuja petosrikoksia. Kokonaisuus koskee ilmanvaihtokoneiden ja ilmanvaihtolaitteiden huoltopalvelujen myyntiä, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.
Poliisin mukaan epäiltyjä rikoksia on kohdistettu muun muassa ikäihmisiin. Ihmisille on kaupiteltu ilmanvaihtolaitteita ja niihin liittyviä palveluita niin kutsuttuna ovimyyntinä.
Lähes sata kotitaloutta kohteena
Epäillyt ovat toimineet lähes koko eteläisen Suomen alueella vuosien 2025 ja 2026 aikana. Heidän kohteekseen epäillään päätyneen lähes sata kotitaloutta.
Asianomistajat on useimmissa tapauksissa huijattu maksamaan merkittäviä rahasummia tekaistuilla laskuilla kalliista palveluista. Läheskään kaikki asianomistajat eivät ole ymmärtäneet tulleensa huijatuksi eivätkä näin ollen ole myöskään ilmoittaneet asiasta viranomaisille.
Poliisin mukaan epäillyt ovat joissain kohteissa tehneet jonkinlaisia sisäilman laatuun liittyviä mittauksia. Petokset on ollut helpompi toteuttaa saatujen huonojen tulosten avulla.
Poliisi on vanginnut tapaukseen liittyen kaksi epäiltyä. Epäillyt ovat nuorehkoja miehiä, joista toinen on asunut Turun seudulla ja toinen Jyväskylässä. Tapausten yhteenlasketun rikoshyödyn arvioidaan nousevan yli 100 000 euroon.
– Poliisi epäilee, että rikoksesta epäillyt henkilöt ovat kohdistaneet toimensa erityisesti sellaisiin henkilöihin, joiden arviointi- ja päätöksentekokyky on iän tai esimerkiksi sairauden johdosta alentunut, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Janne Berg Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tietoverkoissa tapahtuva petosrikollisuus on lisääntynyt valtavasti.
Kokonaisuus lukeutuu poliisin mukaan kasvaneeseen petosrikollisuuden ilmiöön, jossa uhreiksi valikoituvat esimerkiksi iäkkäät ihmiset. Tekijät pyrkivät tyypillisesti vaikuttamaan asianomistajan päätöksiin esimerkiksi kiireen ja muiden verukkeiden avulla.
Esitutkinnan perusteella epäillyt ovat onnistuneet vetoamaan ikäihmisten huoliin, joka liittyy heidän asuntojen sisäilman laatuun. Epäillyt ovat tällä tavoin saaneet uhrit hankkimaan kalliita laitteita tai jo olemassa olevien laitteiden huoltopalveluita korkealla hinnalla.
– Tietoverkoissa tapahtuva petosrikollisuus on lisääntynyt valtavasti. Tämän esitutkinnan aikana on käynyt ilmi, että myös niin sanottuun ovelta-ovelle-myyntiin liittyy merkittäviä riskejä, Berg kertoo.
Poliisi muistuttaa, etteivät kaikki ovelta ovelle kiertävät myyjät ole liikkeellä epärehellisissä merkeissä. Berg kuitenkin suosittelee suhtautumaan omaan kotiin saapuviin vieraisiin henkilöihin aina varauksella.
– Olisi hyvä pyrkiä varmistamaan myyjän henkilöllisyys sekä se, kenen palveluksessa hän on, Berg ohjeistaa.
Berg kehottaa keskeyttämään kaupanteon, jos siihen liittyy vähäistäkään painostamista tai muuten outoa käytöstä.
Petosrikoskokonaisuuden esitutkinta jatkuu Lounais-Suomen poliisilaitoksen toimesta. Tapaus siirtyy syyteharkintana syksyn aikana.
Lähde: Poliisi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koti, Poliisi Suomi, vanhus tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.