Johnny Deppillä erikoinen harrastus: Kerää julkkisnukkeja

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywoodin menestyneimpiin tähtiin lukeutuva Johnny Depp ilmoitti taannoin eroavansa pitkäaikaisesta kumppanistaan Vanessa Paradisista. Sittemmin hänen huhuttiin jättäneen kumppaninsa 26-vuotiaan vastanäyttelijänsä Amber Heardin takia.

Visaisista naispulmistaan huolimatta huippurikkaalla tähtinäyttelijällä on aikaa myös erikoisille harrastuksille. Nyt on nimittäin tullut ilmi, että Johnny Depp keräilee intohimoisesti julkkisnukkeja. Eksentrikkona tunnettu mies omistaa tuhansittain harvinaisia Barbie-nukkeja, jotka on tehty muistuttamaan kuuluisaa julkisuudenhenkilöä.

– Hänellä on Beyoncesta ja Destiny’s Child -yhtyeestä tehdyt nuket, High School Musical -elokuvan kasti, New Kids on the Block, Elvis ja jopa Donny Osmond. Oudoin nukeista on Lindsay Lohan, jolla on jalassaan tarkkailuranneke. Se on ajalta, jolloin Lohan oli kotiarestissa, kertoo lähde The Daily Star -lehdelle.

Depp saa oudon harrastuksensa turvin ajatuksensa pois vakavammista asioista. Erojupakan lisäksi näyttelijä on kokenut muunkinlaisia haasteita, sillä hänen äitinsä vietiin äskettäin sairaalaan terveydentilansa vuoksi. Tähti onkin vieraillut lähiaikoina losangelesilaisessa sairaalassa äitinsä luona.

Johnny Depp ja Vanessa Paradis tapasivat toisensa ensimmäisen kerran eräässä baarissa vuonna 1998. Näyttelijäkomistus iski silmänsä Paradisiin ja pyysi häntä liittymään seuraansa. Sittemmin perheen perustanut ja jo eronnutkin pariskunta yritti parhaimpansa mukaan salailla yksityiselämänsä. Depp on seurustellut aiemmin muun muuassa näyttelijätär Winona Ryderin ja Kate Mossin kanssa.