Mullistava keksintö ruokapöytään: ”Nyt voit unohtaa haarukan!”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Keittiövarustelun puolella nähdään usein jos jonkimoisia vimpaimia, joiden väitetään tekevän arkisesta ruoanlaitosta kuin lasten leikkiä. Nyt verkossa naurattaa erään uuden ruokailuvälineen mainos. Uutuustuotteen kerrotaankin mullistavan käsillä syömisen lopullisesti.

Trongs-ruokailuvälineen mainoksessa muovisen välineen kerrotaan muun muassa olevan ”kuin syömäpuikot steroideilla”. Eric Zimmermann ja Dan Ferrara -nimisten amerikkalaismiesten keksintö on kolmella, hieman kynsiä muistuttavalla osalla toimiva muoviklipsu. Trongin avulla sotkuisten ja usein käsillä syötävien ruokien nauttimisen kerrotaan onnistuvan erittäin helposti.

Itse tuotteen lisäksi ihailtavaa on myös keksijämiesten oma innokkuus keksintöään kohtaan. Sotkuisten ja niin sanottujen sormiruokien, kuten esimerkiksi kanankoipien, syöminen onkin paljon siistimpää Trongin avulla. Vielä ei ole kuitenkaan aivan selvää, kuinka massiiviseksi myyntimenestykseksi innovatiivinen ruokailuväline on noussut.