Tyttöbändi suuntasi lomalle – koko joukko bikineissä altaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa parhaillaan suosiota nauttivan The Saturdays -yhtyeen kaunottaret ovat nykyisin kovassa nosteessa brittiläisissä viihdelehdissä. Yhtyeen kaunottaret ovat nyt suunnanneet nauttimaan loppukesän lomastaan Yhdysvaltoihin.

Frankie Sandford, Una Healy, Mollie King ja Rochelle Wiseman kuvattiin ottamassa aurinkoa ja pulikoimassa vedessä hotellinsa uima-altaalla. Näyttävä ja muodokas kaunotarjoukkio kiinnitti muidenkin paikalla olleiden huomion.

21-vuotias englantilainen Rochelle Wiseman tuli alunperin tunnetuksi S Club 8 -yhtyeen riveistä, mutta yhtyeen hajottua vuonna 2005 hän jatkoi musiikkiuraansa. Kolmen vuoden sooloilun jälkeen hänet kiinnitettiin vuonna 2008 The Saturdays -yhtyeeseen, joka muodostuu viidestä naisesta. Bändi on saavuttanut Britanniassa suuren suosion ja sillä on ollut jo kuusi Top 10 -hittiä ja kaksi Top 10 -albumia. Bändin esikoislevy Chasing Lights myi platinaa. Rochelle Wiseman kihlautui miesystävänsä Marvin Humesin kanssa jouluna 2011.

25-vuotias englantilainen Mollie King tunnetaan puolestaan mallina ja The Saturdays -tyttöyhtyeen laulajana. Mollie oli vuosina 2005 ja 2007 mukana X Factor -karsinnoissa, mutta ei päässyt koelauluja pidemmälle. Malliurallaan kaunotar on poseerannut esimerkiksi Gilletten mainoskampanjoissa ja näyttelijänä vilahtanut Myth ja Hollyoaks -televisiosarjoissa.