Poliisi nappasi alastomana kännissä kolaroineen tähtilaulajan – pidätyskuva ei mairittele

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen country-tähti Randy Travis on saanut Yhdysvalloissa valtavan suosion, sillä hänen kappaleensa ovat kerta toisensa jälkeen valloittaneet hittilistat ja radiosoiton. Nyt Travis on kuitenkin otsikoissa hieman toisenlaisissa merkeissä tultuaan pidätetyksi.

Kuva: Poliisi

Urallaan 20 albumiaan ja 50 singleään Billboardin listoille saanut 53-vuotias Randy Travis pidätettiin Texasissa rattijuopumuksesta epäiltynä. Laulaja oli ajellut autollaan juovuspäissään ja matka oli päättynyt tieltä suistumiseen. Pidätettäessä hän oli alaston ja lisäksi uhkasi ampua poliisit. Nyt julkaistussa pidätyskuvassa Travisin kasvoilla näkyvät kolaroinnin jäljet.